Tarhailevaa Ankkaa katsellessa voisi luulla että tamma on aivan pystyynkuollut. Joskus se ei liikahda pitkiin aikoihin auringossa torkkuessaan, toisinaan taas ainut näkyvä elonmerkki on jauhavat leuat ja satunnainen pään laskeminen heinäkasalle. Kovapintainen tamma on tarkka omasta tilastaan, toisten hevosten kanssa ulkoillessaan se valitsee mieleisensä syömä- tai torkkumispaikan ja ajaa apajille tungeksivat säälimättä pois. Ihmisille se ei ole aivan näin jyrkkä, tamman lähellä saa olla ja touhuta, mutta ylenpalttisesta halailusta ja rapsuttelusta Ankka vähän ahdistuu. Muuten tamma on ihan perusmukava käsiteltävä, harjaukset ja varusteiden laitot sujuu ongelmitta ja taluttaessa se talsii nätisti vierellä. Yleensä Ankka on jopa ihan hyväntuulinen ja rento, mutta yksi varma tapa on saada se loukkaantumaan ja murjottamaan loppupäivän, nimittäin omenan tarjoaminen makupalaksi. Tammaparka ei voi sietää omenan makua tai edes hajua, se ottaa hyvin henkilökohtaisesti moisen moskan tarjoilun. Jos tarhasta hakiessa yrittää houkutella Ankkaa luokseen omenalla, saa takuuvarmasti tamman vain luikkimaan karkuun.

Ratsuna Ankka on aikamoinen liitokavio, se näyttää toisinaan suorastaan leijailevan maan pinnan yläpuolella, niin unelmanpehmeät ja ehkä täysiveriselle epätyypilliset liikkeet tammalla on. Kouluratsuna Ankka yltää kuitenkin vain vaativalle tasolle, vaikka liikkumisen perusteella voisi odottaakin enemmän. Tamman lahjat ovat kuitenkin estepuolella, se hyppää ketterästi kuin kissa ja suoriutuu radasta kohtuu nopeastikin. Myös maastoesteillä Ankka on melkoisen näppärä. Liukkaalla pohjalla sitä vähän inhottaa ja silloin hypyt ovat todella varovaisia, mutta eipähän satu niin herkästi kumoonratsastuksia. Ankka on tarkka jaloistaan ja varoo visusti osumasta esteisiin, jos vain mahdollista.

Päiväkirja, valmennukset