Hupi on pirteä nuori ori jolla riittää paljon energiaa kaikenlaiseen hauskanpitoon. Se muuttuu hetkessä kiltistä ja rauhallisesta hevosesta säikyksi villioriksi jos vain jokin sen mielestä antaa aihetta moiseen käytökseen. Ja aiheitahan aina löytyy, ainakin Hupin mielestä. Hoitaessa Hupi torkkuu kyllästyneenä, sitä ei jaksa hoitajan puuhat kiinnostaa. Harjan ja hännän saa selvitellä kaikessa rauhassa ja jalkojakin saa pitää ilmassa niin kauan kun omat voimat riittää, Hupi kun mielellään nojailee ihmisiin kavioiden puhdistusten taikka kengittämisen aikana. Päätä harjattaessa se saattaa luimistella ja suitsien laitto on tapaduttava nopeasti mutta varovasti, muuten Hupi voi näykätä. Korviinsa koskemista se ei siedä, se onkin ainut paikka mitä ei saisi hipaistakaan, muuten kyllä saa tökkiä ja tutkia kaikkialta. Taluttaessa Hupi usein tahtoo rynnätä ja taluttajan varpaat ovat vaarassa, riimunnaru turvan ympäri hillitsee onneksi edes vähän.

Ratsuna Hupi on vauhdikas, esteitä se hyppää oikein reippaasti ja koulukin sujuu hyvin. Hypättäessä se välillä innostuessaan ryntäilee kuin päätön kana ja siinä sitä yhtäkkiä huomaa istuvansa esteen takana ja Hupin olevan jossain ihan muualla kun sen pitäisi olla. Hupin kiinniotto voi olla melkoista hippaa, se kun tahtoisi vapaaksi päästyään leikkiä ja juoksennella. Pian se kuitenkin kyllästyy ellei sitä lähde jahtaamaan vaan odottelee kaikessa rauhassa paikallaan, Hupi kyllä ennemmin tai myöhemmin tulee oma-aloitteisesti viereen tuhisemaan ja murjottamaan kun ei saanutkaan ihmistä mukaan leikkiin. Pienet pukittelut esteiden välillä ja joskus kouluradallakin kuuluvat Hupin mielestä asiaan, eivätkä ne menoa haittaa sikäli kun ratsastaja on niihin varautunut.

Maastossa Hupi on hieman arvaamaton. Asiat, jotka yhtenä päivänä hoituvat hännän heilautuksella, ovatkin toisena päivänä hirmuisen kammottavia. Nimestään huolimatta Hupilla on kuin onkin yksi suuri kammoksunnan kohde: punaiset postilaatikot. Niitä se ei suostu menemään lähellekään vaan sellaisen osuessa reitille tehdään kauniit pohkeenväistöt tien toiseen reunaan, kammotus ohitetaan kovasti tuhisten ja pärskyen ja sitten sännätään hirmuista kiitoa vähän matkaa eteenpäin. Pyrähdyksen jälkeen hidastetaan ja tanssahdellaan hetken ja pörhistellään niin että kaikki varmasti huomaavat kuinka rohkeasti Hupi Hirveän Hirviön ohitti. Muuta se ei sitten vakituisesti säikykään, mutta satunnaisia pelon kohteita voivat olla mm. naapurin lehmät, tiellä nököttävä jääpaakku, vesilammikot taikka toiset ratsukot.

Matkustettaessa Hupi on rauhallinen ja torkkuu mistään piittaamatta kunnes ollaan perillä. Kisapaikoilla se on kuin rauhallisuuden perikuva kunnes varusteet saadaan päälle ja ratsastaja selkään. Siinä vaiheessa Hupi muistaa kuinka suuri ja pelottava paikka maailma on pienelle hevosraukalle ja alkaa säikkymään kaikenlaista. Radalle päästyään Hupi rauhoittuu hetkessä, taitavat sen pelästymiset olla enimmäkseen esiintymistä - eipä tosin kovin myönteisellä tavalla.