Chronos Racehorses on laukkahevosiin keskittynyt yksityistalli. Ainakin toistaiseksi varsoja syntyy vain tallin omaan käyttöön, tilausvarsoja ei siis ole mahdollista saada.
Kilpauransa lopettaneet orit ovat kuitenkin käytössä myös ulkopuolisille tammoille.
Pääasiassa tallissa on englantilaisia täysiverisiä, mukana on myös pieni lauma akhal tekejä sekä venäläisiä arabeja joiden kasvatusta aloitellaan pikkuhiljaa.
Hevosilla pyritään kisaamaan järkevästi ja yksilöllisesti kunkin menestys huomioonottaen.
Hevoset ikääntyvät CAS:n mukaan. Yksi CAS-vuosi on 12 viikkoa eli n. 3kk, tammojen kantoaika on 11 viikkoa. Lisätietoa LJ:n sivuilta.

© Lomar Park Stud
Chronos Racehorses sijaitsee maaseudun rauhassa kuitenkin hyvien kulkuyhteyksien päässä. Tilan maat ovat laajat ja naapureina vain muita hevostiloja joten paikka soveltuu erinomaisesti hevosten pitämiseen. Laitumia sekä tarhoja on reilusti, hevoset pyritään pitämään mahdollisimman paljon ulkona.

© Princess Park
Tallit on vasta remontoitu, jokaisella hevosella on valoisa, tilava ja turvallinen karsina. Oritallissa on vahvemmat kalterit ja huomiota on erityisesti kiinnitetty turvallisuuteen kun taas siitostammojen puolella karsinat ovat suurempia ja siellä ovat myös tallin eläinlääkärin tilat.
Tilalla on 1800 metrin pituinen hiekkapohjainen harjoitusrata hevosten treenaamista varten. Naapuritilan mailta löytyy myös hevosten uittopaikka johon meillä on käyttöoikeus.

© Princess Park
© 2010 Sandi - Chronos Racehorses on virtuaalitalli, kaikki sivuilla oleva on kuvitteellista! | Chronos Racehorses is a SIM-game stable, everything on these pages is imaginary!