
Lisää kuvia alempana!
|
nimi lempinimi synt.aika rotu sukupuoli väri merkit |
Anffin Kosmos Samu 9.12.2009 suomenpienhevonen ori punarautias ti otj mvsk & vko vtj psk & vko |
ikä VH-numero säkäkorkeus koulutus painotus omistaja kasvattaja |
3 vuotta 9.3.2010 - 147 cm Ko He B, Re 120 cm este/kenttäratsu Emma Anfarwol Acres |
Samu on vanhempiensa tavoin energinen tapaus. Se on myös hyvin utelias ja joskus hieman yksinkertainen tapaus. Varsana Samu oli sekä hyvin hellyttävä että oikea kiusankappale. Riimuun ja taluttamiseen totuttelu aiheutti kouluttajalleen tukon harmaita hiuksia. Sittemmin Kosmos on muuttunut vähemmän itsepäiseksi, vaikka sille joskus tuleekin jukuripäiviä. Oriin kanssa tulee pysyä rauhallisena ja johdonmukaisena.
Samu nauttii kaikesta mahdollisesta saamastaan huomiosta ja pitää täten harjauksesta ja rapsutteluista. Ja mikäli ori toteaa, ettei ole saanut huomiota, se yrittää omilla tempauksillaan (seinien paukuttelut, tavaroiden riepottelut, karkuretket tai niiden yritykset…) saada sitä. Muiden hevosten ollessa näköpiirissä tai ihmisjoukon silmien edessä Samu pörhistelee ja on muutoinkin orimainen. Se nauttii yleisöstä ja esiintymisestä.
Anffin Kosmos on ratsastettaessa eteenpäinpyrkivä ja ehkäpä yllättävän herkkä. Oriilla on melko isot liikkeet. Samu on myös rohkea ja peloton. Se lähtee joka päivä, säässä kuin säässä, innokkaasti maastolenkille tai treenaamaan. Harjoitusten tulee kuitenkin olla monipuolisia, sillä muuten Samun kiinnostus lopahtaa, jolloin se keksii omia pyrähdyksiä ja hypähtelyitään, eikä treenaamisesta tahdo tulla mitään. Tätä ongelmaa ilmenee kuitenkin enimmäkseen koulukiemuroita tehtäessä, sillä maastossa ja puomi- tai estetreeneillä intoa riittää.
| i. Tammimetsän Kuutamo sh, 158 cm, rt |
ii. Sinihämärän Kuulento sh, 160 cm, m |
iii. VIR MVA Ch Kuujärven Lentävä Lähtö sh, 156 cm, kanelirt |
| iie. Hunajalaakson Kastanja sh, 159 cm, rt |
||
| ie. Liinahaan Kesähelmi sph |
iei. Kuujärven Hirmu sph, 148 cm, rt |
|
| iee. Yön Tytär sph, 144 cm, rn |
||
| e. Tammimetsän Kalypso sh, 154 cm, prn |
ei. Silmukan Gabriel sh |
eii. Jyty V sh, 163 cm, rn |
| eie. Tyrskyn Likka sh, 150 cm, m |
||
| ee. Lumona sh, 153 cm |
eei. Kääpiökaivannon Paroni sh, 158 cm, prt |
|
| eee. Lunatar sph, 145 cm, prt |


-
21.4.2010 - kutsu - hevosorit, tuom. Kata P., 6/11 KUMA, JS
24.4.2010 - kutsu - s(p)h-orit, tuom. Anette N., 2/9 LKV2, KUMA, JS
7.5.2010 - kutsu - suomen(pien)hevosorit, tuom. Sonoko D., 8/12 KUMA, JS
15.6.2010 - kutsu - sph-orit, tuom. Alina J., 4/9 LKV4, KUMA, JS
30.03.2011 - kutsu - sh - tuom. Penny - 4/8
03.04.2011 - kutsu - sph-orit - tuom. Anette N. - 3/12 LKV3, irtoSERT, JS
04.04.2011 - kutsu - s(p)h-orit - tuom. Kata P. - 5/11 LKV5, KUMA, JS
19.04.2011 - kutsu - s(p)h-orit - tuom. Peppi S. - 7/12 KUMA, JS
31.5.2010 - kutsu - hevosorit, pun.
9.10.2010 - kutsu - 100 cm, 1/56 0vp.
19.03.2011 - kutsu - 80 cm, 6/40
20.03.2011 - kutsu - 100 cm, 6/40
20.03.2011 - kutsu - 120 cm, 1/40
26.03.2011 - kutsu - 120 cm, 6/40
28.03.2011 - kutsu - 120 cm, 4/30
30.03.2011 - kutsu - 120 cm, 2/30
30.03.2011 - kutsu - 120 cm, 5/30
05.04.2011 - kutsu - 110 cm, 1/30
06.04.2011 - kutsu - 110 cm, 2/30
15.10.2010 - kutsu - KRJ CUP - He B:0, 7/410
25.2.2011 - kutsu - He B, tarina, 2/3
6.3.2011 - kutsu - He B, 7/49 77,483%
6.3.2011 - kutsu - He C, 6/40
7.3.2011 - kutsu - He B, 4/49 80,716%
7.3.2011 - kutsu - He B, 1/50
8.3.2011 - kutsu - He B, 2/50 84,099%
9.3.2011 - kutsu - He B, 4/50 78,053%
11.3.2011 - kutsu - He B, 2/49 81,994%
23.5.2011 - kutsu - He B, 1/50 89.227%
25.05.2011 - kutsu - He B - 1/50 86.946%
19.03.2011 - kutsu - helppo He B/re 100cm/me 95cm, 1/30
07.04.2011 - kutsu - helppo He B/re 100cm/me 95cm, 3/30
09.04.2011 - kutsu - helppo He B/re 100cm/me 95cm, 3/30
3.5.2010 - kutsu - 60 cm, 2/12
8.6.2010 - kutsu - 80 cm, 5/30
5.2.2011 - kutsu - 100 cm, 1/39
20.02.2011 - kutsu - He B, 3/30
21.5.2010 - kutsu - 60 cm, 1/34
30.5.2010 - kutsu - 80 cm, 3/13
30.5.2010 - kutsu - 90 cm, 3/17
5.6.2010 - kutsu - 90 cm, 3/12
5.6.2010 - kutsu - 100 cm, 3/10
7.6.2010 - kutsu - 100 cm, 1/17
8.6.2010 - kutsu - 100 cm, 4/16
9.6.2010 - kutsu - 100 cm, 1/12
15.6.2010 - kutsu - 100 cm, 2/15
28.1.2011 - kutsu - 120 cm, 4/18
29.1.2011 - kutsu - 120 cm, 3/18
29.5.2010 - kutsu - He C:2, 4/35
5.6.2010 - kutsu - He C, 1/10
20.6.2010 - kutsu - He B, 1/12
15.4.2010 - kutsu - keskitason taitoluokka, 18/20
15.4.2010 - kutsu - helppo nopeusluokka, yösuunnistus, 11/30
16.4.2010 - kutsu - keskitason nopeusluokka, yösuunnistus, 3-hengen joukkueluokka 3/4, yksilötulos 8/12
17.4.2010 - kutsu - keskitason taitoluokka, 8/20
20.4.2010 - kutsu - helppo nopeusluokka, yösuunnistus, 14/30
20.4.2010 - kutsu - keskitason taitoluokka, kysymykset, 3/6
25.4.2010 - kutsu - suurkilpailut - helppo nopeusluokka, yösuunnistus, tarina, 3/5
12.5.2010 - kutsu - keskitason taitoluokka, kysymykset, 3/8
29.5.2010 - kutsu - helppo nopeusluokka, yösuunnistus, 1/3
14.6.2010 - kutsu - helppo nopeusluokka, 10/13
7.2.2011 - kutsu - helppo nopeusluokka, yösuunnistus, 1/17
8.2.2011 - kutsu - helppo nopeusluokka, yösuunnistus, 3/17
9.2.2011 - kutsu - helppo nopeusluokka, yösuunnistus 12/17
10.2.2011 - kutsu - helppo nopeusluokka, yösuunnistus, 5/17
11.2.2011 - kutsu - helppo nopeusluokka, yösuunnistus, 5/17
17.2.2011 - kutsu - keskitason taitoluokka - tarina, 2/5
21.04.2011 - kutsu - keskitason taitoluokka - suurkilpailut - 14/18
21.04.2011 - kutsu - helppo nopeusluokka - tarina - suurkilpailut - 5/9
01.05.2011 - kutsu - helppo nopeusluokka, yösuunnistus, 4/30
Kuvat © Emma
Photos © Emma
2009-2011 © Emma & Sandi - Anfarwol Acres on virtuaalitalli, kaikki sivuilla
oleva on kuvitteellista! | Anfarwol Acres is a SIM-game stable, everything on these pages is imaginary!